Välivirheitä ja kirjoitusvirheitä voi löytyä, reilustikkin, en ole nimittäin oikein tottunu näihin pöytäkoneen näppäimiin läppärin näppäimistä ja jos kirjoitan välillä läppärillä niin välilyönti puolijumittaa vieläkin. Sen lisäksi en varsin iloiseksi yllätykseksi osaa enää kirjoittaa.

Eli kuten kaikki arvasivatkin, tämä on viimeinen osa. Minusta vain ei ole kirjoittamaan legacya. Pelaaminen sujuu mutta jos alan kirjoittamaan nettiin niin sitten aina kiinnostus loppuu. Anteeksi. EP Chocokin siis myös loppuu. Saatan joskus tulevaisuudessa pistää muutamia kuvia tulevista lapsista yms. sivuille ja kertoa miten juoni olisi jatkunut. Minua ei siis nähdä pitkään aikaan enää kirjoittamassa legacya mutta jatkan silti linkittämieni tarinoiden ja legacyiden lukemista :)

Ainiin, löysin osanlukumusiikkiakin =)Lena - Mr.Curiosity  (pahoittelen alun taputuksia ja lopun tönkköä lopetusta)

 ====

 "Joko voin katsoa?" Emilie huudahti keittiötä kohti samalla hieroen niskaansa. Keittiön suunnasta kuului tuttu mumina.

 Emilie koputti mattoa koroillaan ja katsoi visusti sammuneen tv:n näyttöä. Välillä hänen silmäkulmansa huomasi liikettä vasemmalla mutta heti kun ääni muistutti: "Eipäs kurkita" Emilie keskittyi hieromaan niskaansa ja pyöritteli nilkkojaan.

 

"Noniin ole valmiina minä tulen, en jaksa odottaa."

 "Jopas", Emilien venyttelyssä olleet kädet jähmettyivät paikoilleen ja hänen suunsa kartui yllättyneeseen hymyyn.

 

 Gabriel pysähtyi niille sijoilleen ja hengitti syvään. "Hyvä on, tule sitten, olinkin melkein valmis", hän huokaisi ja siirsi tuoleja kauemmaksi pöydästä.

 "Noo miltä maistuu?" ,Gabriel uteli Emilieltä ja odotti että nainen sai suunsa tyhjäksi hummerista.

Emilie nielaisi ja avasi suunsa siihen suuntaan kuin aikoisi puhua pitkäänkin. Gabriel puri huultaan.

 

 "Mmm mainiota" ,Emilie sanoi ja jatkoi nielaistuaan toisen haarukallisen. "Mutta mistä ihmeestä sinä hankit näin paljon hummereita?"  "No kuten näet, asumme merenrannalla ja...niin" ,Emilie keskeytti Gabrielin nyökkäyksellä.  "Totta, miksipä heittää menemään tilaisuutta leikkiä kalastajaa"

====

"Oletko sinä kauan poissa, en pidä yksinolosta" , Emilie sanoi surullisena. Gabriel naurahti. "Olen ihan vain hetken, ei asiani kaupungilla ole niin aikaa vievä. Ainakaan toivottavasti", Gabriel kuiskasi viimeisen lauseen. "Hyvä" , Emilie hymyili silmät toiveikaasti kiiltäen.

 "Noniin mutta minun täytyy nyt mennä, taksi odottaa" , he kuulivat taksin tööttäävän kärsimättömänä. Gabriel suikkasi nopean suukon Emilien otsalle ja asteli ripeää tahtia terassille. Emilie hyppeli shakkipöydän luona oleville ikkunoille ja katseli taksia niin kauan kunnes se kääntyi kulman taa näkymättömiin. Hän istahti shakkipöydän taa ja alkoi odottaa.

 Emilie  nojasi shakkipöytään samalla kun katseli ikkunasta ulos. Hento tuulevire heilutteli läheisen koivun lehtiä. Emilie olisi halunnut mennä ulos mutta tunti itsensä pahoinvoivaksi. Ei olisi mukava juosta merenrannalta pää kolmantena jalkana suoraan pöntölle joka viides minuutti. Hän ei uskaltanut sen takia syödä juurikaan mitään.

 Emilie katsahti shakkinappuloilla täytettyyn pöytään ja mietti siirtoaan. Vähitellen Emilien silmät painuivat hitaasti kiinni kunnes hän räväytti ne äkkiä auki yläluomen ja alaluomen melkein koskettaessa toisiaan. Hän kasasi shakkinappulat pöytän lokeroon, taitteli silmälasinsa kokoon, asetti ne toiselle tuolille ja läsähti pöydälle kädet kasvojen kannattimina. Hän ravisteli päätään ja esti itseään nukahtamasta.

Hän ei saisi nukkua nyt.

====

 "Lalalalalaa"

Emilie hieroi saippuaa käsivarsiinsa ja nojautui kylpyammeen päähän kuplien leijuessa hänen ympärillään. Kylpyhuoneessa oli hiljaista lukuunottamatta pientä lotinaa kun Emilie paransi asentoaan. Juuri saavuttaessaan täyden rentoutumishetken sen rikkoi napakka koputus.

 "Kuka siellä nyt tähän aikaan..." Emilie hoipersi ammeesta ja hapuili kylpytakkia. Sidottuaan kylpytakin tiukasti ympärilleen hän muisti Gabrielin. Toiveikkasti hän harppoi ovesta eteiseen.

"Gabriel" ,Emilie huokaisi helpottuneena. "Mikä ihme hänellä oikein kesti? Nyt on puoliyö"

 Gabriel hymyili leveästi nähtyään että Emilie oli huomannut hänet. Gabriel liikehti ja availi suutaan yrittäen selvästi sanoa jotain. "Mitä?" , Emilie katsoi kummastuneena Gabrielia. Ovi oli juuri sopivasti äänieristetty. Gab heilutti käsiään ja muodosti huulillaan sanan: "Avaa"

 "Oi, Gab vihdoinkin sinä tulit!" Emilie huudahti ja kietoutui Gabrielin kaulaan.

 Emilien irrotettua halaustteensa häen ilmeensä muuttui nopeasti huolestuneeksi."Missä sinä oikein olit niin kauan?". Kylmä merituuli puhalsi Emilien märkiin hiuksiin mikä sai hänet hytisemään. Gabriel huomasi tämän ja kietoi toisen kätensä Emilien olalle. "Mennään sisälle ja pue vaikka päällesikin, minulla on sinulle yllätys" , Gabriel kuiskasi Emilien korvaan samalla kun johdatti Emilien sisälle lämpimään.

Oli sentään jo loppukesä.
====

 Emilie saapui yömekossaan makuuhuoneesta hiukset vielä hiukan märkinä. Gabriel taputteli jaloillaan maata kun odotti Emilietä ja nousi ripeästi ylös makuuhuoneen oven avauduttua. Emilien hyppeli hymyillen varovaisesti Gabrielin luo, joka tarttui Emilien käsistä ja huokaisi syvään ennekuin avasi suunsa.

"Tiedäthän katsos kun...öh" ,Gabriel änkytti. Emilie katsoi hetken kysyvästi Gabrielia ja nyökkäsi.

 Gabriel irrotti otteensa Emilien käsistä ja nielaisi. Miten hän sanoisi tämän järkevästi?

 Gabriel polvistui Emilien  eteen ja kaivoi kuumeissaan takataskuaan samalla ylläpitäen hymyään. Emilien kädet läpsähtivät yhteen kun hän tajusi tilanteen. Kiinnostuneena Emilie tuijotti hermostuneesti takataskuaan kaivavaa Gabrielia. Hetken Gabriel luulikin että salaperäinen musta rasia jäi jonnekkin, mutta kun kyseinen rasia kolahti lattialle, hän valmistautui puhumaan.

"Kuten tiedät, rakas Emilie, olemme seurustelleet vuoden, ja ties kuinka monta kuukautta, ajattelin että olisi ehkä "kypsä" aika tälle. Tiedät, että minä rakastan sinua hirveästi ja en tiedä mitä tekisinkään ilman sinua. Olet kaunein, upein ja ystävällisin otus koko Honeyislandilla, ja sen ulkopuolellakin, minne olen yltänyt matkustaa" , Gabriel henkäisi. Emilie naurahti ja pyysi tätä jatkamaan selostustaan.

 Gabriel ojensi rasian paremmin esille Emilien eteen ja avasi sen hitaasti. "Joten siis"

 

 "...Emilie Ann Garden..."

 "...tuletko vaimokseni?"

 Emilien suu muodosti soikean O:n ,kun hän nappasi sormuksen pehmeältä alustaltaan. "Voi Gab, minä..."

 "...minä..." , Emilie henkäisi katsellessaan kaunista ja säihkyvää kihlasormustaan minkä oli pujottanut vasempaan keskisormeensa.

 

 Gabriel katseli jännittyneenä Emilien reaktioita ja nousi huojentuneena seisomaan, kun Emilie ei kyynelsilmin pystynyt muutakun nyökkimään ja mutisemaan onnellisena "Kyllä Gabriel, kyllä tulen." Gabriel vastaanotti Emilien hartaan rutistuksen ja  nopean suukon poskelle kun Emilie hyppeli onnellisena kylpyhuoneeseen kuivaamaan kasvojaan.

====

 "Oletko sinä Gabriel yhtään ajatellut pitäisikö lastenhuone maalata sittenkin keltaiseksi? Musta tai valkoinen voisi olla neutraali värivalinta mutta keltainen sopisi melkein molemmille sukupuolille ja olisi ehkä paljon pehmeämpi väri."

 "Tai kehdon väriä? Lastenhuone on tosin kovin pieni, sitä voisi laajentaa. Tiiliä on kai Rakennusvalikon myyntikuvastossa rakennustarpeisiin vielä jäljellä."

 "Äh miten minuun on tälläinen vauvakuume iskenyt?" Emilie voihki sohvalla samalla kun Gabriel valmisti aamiaista molemmille.

 "Tietysti tätä taloa täytyisi laajentaa jälkikasvulle kun vain vauva kasvaisi lapsen mittoihin. Nyt ei enää tarvittaisi muuta kuin se vauva jota ei ole, edes tulossa" , Emilie jatkoi surullisena, siirsi Vauvakuvaston syrjään ja jatkoi sanomalehden lukua. Gabriel mutisi suu täynnä aamiaista "Juu" Emilielle joka kauhisteli taas uusia hukkumatapauksia.

 "Vera Lievento, se kilpatanssija oli ilmeisesti pyörtynyt laiturilta veteen ja hukkunut. Petolliset helteet, vaikka iltaisin olisi kuinka kylmä, päivällä aurinko paahtaa mielen sekaisin", Emilie pyöräytti silmiään, taitteli lehden ja asteli ruokapöydän ääreen syömään.

 Pian kuitenki Emilie tunsi sisälmyksensä kiertyvän umpisolmuun, hän juoksi ripeästi vessaan ja lukitsi oven.

====

 "Noniin olet ollut siellä vaikka kuinka kauan etkä ole vieläkään kertonut mikä mättää. Emilie, oikeasti, olen huolissani sinusta" ,Gabriel maanitteli Emilietä jo ties sadatta kertaa. Hän seisoi keskittyneenä kädet puuskassa kylpyhuoneen oven edessä kuunnelleen ääniä mitä oven takaa voisi kuulua.

 "Usko pois minulla on kaikki ihan hyvin, oikein, oikein hyvin", Emilie niiskahti hiljaa.

 "Ei ole syytä huolestua, olen ihan kunnossa" ,Emilie yritti vakuuttaa Gabrielia mutta sai vastaukseksi Gabrielin kieltävän mutinan. "Minä tulen nyt sisään, haluan varmistua ja nähdä sinut"

 "Hyvä on hyvä on", Emilie huokaisi kun ovi pamahti auki hänen vieressään. Emilie sulki silmänsä, avasi ne ja katsoi hymyillen Gabrielia.

 "Gabriel..."

"...me saamme lapsen"

====

 Gabriel tarrasi puhelimeen ja paineli lehdestä löytämänsä numeron. Puhelin piippasi kolme kertaa ja vielä neljännen kunnes ystävällinen naisääni vastasi puhelimeen.

 "Hei, miten voin auttaa?"  naisääni luetteli puhelimeen hyvin harjoitellut vuorosanat. "Onko häätoimisto Mariellasta? Hyvä,olen juuri kihlautunut morsiammeni kanssa ja haluaisin tiedustella onko paikallinen kirkko koska vapaa?" Gabriel tiedusteli iloisesti puhelimeen kun langan toisessa päässä rapisi. "Pyhän Alecen kirkko näyttäisi olevan...vapaa viiden kuukauden päästä" naisääni vastasi. Emilie oli hiiviskellyt Gabrielin selän taakse kuuntelemaan puhelua kiinnostuneena.

 "Viiden?! Eihän kirkko voi olla niin kiireinen" Gabriel kauhisteli. "Valitettavasti se on ainoa kirkko satojen kilometrien säteellä, Honeyisland on varsin yksinäinen saari, tiedättehän" naisääni naurahti puhelimeen. "Minä en voi  perua jonkun toisen kirkkomenoja, teidän täytyy vain odottaa", naisääni vastasi pahoitellen. Emilie rykäisi kuuluvasti ja Gabrielin kääntyessä hitaasti vilkaisemaan Emilietä, tämä hymyili viattomasti. Emilie kuiskasi Gabrielin korvaan jotain puhelun lopettamisesta.

 "Niin aivan no palaan asiaan vielä tänään, keskustelen morsiameni kanssa asiasta", Gabriel sopersi ystävällisesti puhelimeen ja laski puhelimen telineeseensä. "Gab...minulla olisi kerrottavaa sinulle", Emilie sanoi kiusaantuneeseen sävyyn. "Mikäs siinä, kerro pois. Onko asiasi kenties pitkä, voisimme toki mennä olohuoneen puolelle...", Gabriel ehdotti kulmat koholla. "Eei tässä on aivan hyvä", Emilie kiirehti sanomaan, yski hiljaa ja tarkasteli hetken kenkiään kunnes kohotti katseensa.

 "E-en ole tajunnutkaan puhua menneisyydestäni, ja tässä tilanteessa olisi varmaankin aika hyvä kertoa. Sinun perheesi moitteeton elo oli aika toisenlaista kuin minun perheeni", Emilie loi kasvoilleen vaivaantuneen ilmeen ja katseli vetoavasti Gabrieliin joka kuunteli hiljaa, yhä seisten puhelimen vieressä.

 "Minulla oli äiti, isä ja pikkusiskoni Sofi. Sofi menehtyi autokolarissa kun hän oli viisi, juuri syntymäpäivänään", Emilie nieleskeli itkua mutta yritti urheasti pitää kasvojaan melkein peruslukemissa. "Hän...se...se oli aivan hirveä isku äidille ja isälle, puhumattakaan minusta. Sisko oli ollut minulle rakkain, rakkaampi kuin isä saatika äiti. Emme riidelleen melkein koskaan, olimme kuin unelmasisarukset. Sitten...sitten hän kuoli. Vähän aikaa Sofin kuoleman jälkeen äiti ja isä katosivat mystisesti enkä löytänyt heitä mistään, poliisitkin etsivät heitä mutta tuloksetta. Heidät todettiin siis kuolleeksi. En pysty vieläkään uskomaan sitä todeksi. Minulla oli poikaystävä, Robin, ja muutin hänen kanssaan asumaan yhteiseen asuntoon."

 "Menimme samana vuonna kihloihin ja melkein heti naimisiin. En voi uskoa sitä päivää, pidimme perinteiset kirkkohäät..." Emilien suupielet nousivat hymyyn kun Gabriel sanoi ymmärtävänsä täysin vaikka ei sellaisessa tilanteessa koskaan ollutkaan.

 Sitten Emilien suupielet kaartuivat puolestaan alaspäin ja hän otti raivokkaan ilmeen kasvoilleen kun jatkoi. "Se...se sika! Kesken häiden sisään ryntäsi Robinin ex-vaimo jolla oli hänen lapsensa, kuka tietää miksi eronnut. En voinut uskoa sitä, katselin kauhuissani kun Robinin entinen vaimo Miriam heittäytyi itkien Robinin jaalkojen juureen rukoillen armahdusta ja pyytäen että ne palaisivat yhteen. Muistan elävästi kun yritin peitellä kuvotuksen tunnettani kun katselin sitä naista melkein tuoreen mieheni jaloissa. Kauhukseni huomasin että Robin käski Miriamin ylös lempeään sävyyn, halasi naista, otti häntä käsistä kiinni, suuteli ja juoksi kuin sadussa järkyttyneiden vieraiden syyttävät katseet niskoissaan ulos kirkosta."

 "Sitten en enää muista kirkossa tapahtuneiden asioiden kulkua, taisin pyörtyä,heräsin ehkä päivä tai kaksi häiden jälkeen murtuneena kirkon takaa."

 "Kirkko oli samanlainen kun olin sinne tullutkin Robinin kanssa onnellisen tietämättömänä tulevista tapahtumista. Siitä minulle on syntynyt jonkinlainen kammo, ainakin ennakkoluulo kirkkohäistä. Ne olisivat aivan upeat mutta en halua palata samaan kirkkoon muistelemaan tapahtumia."

 Emilie huokaisi syvään ja antoi muutaman kyyneleen valua poskilleen. Hän pelkäsi Gabrielin reaktiota. Entä jos menneisyys toistaisi itseään, mitä jos Garbiel järkyttyisi ja juoksisi pois, mitä jos...Emilien ajatus katkesi kun Gabriel Emilien suureksi yllätykseksi veti tämän lähelleen ja suuteli tätä hellästi. "Minä ymmärrän täysin, ihan oikeasti! Vaikka en olekkaan ollut samassa tilanteessa, ymmärrän sinua", Gabriel sanoi lempeästi halatessaan samalla Emilietä. Emilietä tuo lause lohdutti enemmän kuin mikään muu siinä tilanteessa.

====

 "Näytänkö nyt oikeasti ihan siedettävältä?" Emilie kyseli Gabrielilta jo viidennen kerran kuullen aina myöntävän vastauksen. Emilie tiukensi kaulahuiviansa ja tarkasti vielä kerran hampaidensa värin ja lasiensa asennon korjaten jokaisella kerralla aina jotakin.

 

"Noniin", Emilie suoristautui tiirailemasta itseään peilistä ja tarkasti laukkunsa. Kännykkä, lompakko, huulirasvaa, pari laastaria ihan varmuuden vuoksi, peili, matkasateenvarjo ja taskulamppu. Kaulahuvin hän oli pistänyt kaulaansa koska oli tuntevinansa jonkinlaista kurkkukipua ennen lähtöään, sitäpaitsi kylmä merituuli illalla saisi varmasti helposti sairastuvan Emilien vilustumaan pahemman kerran. "Taksi on täällä", hän kuuli Gabrielin huudahtavan keittiöstä.

 Gabriel saatteli Emilien terassille missä Emilie jatkaisi matkaansa taksiin ystävänsä Liisan luokse. Liisa ja Emilie olisivat menossa keilahallille (jossa Liisa työskenteli) viettämään iltaa. Emilie nuuhkaisi raikasta ilmaa ja suukotti miestään pikaisesti ja hyvästeli tämän.

 Emilie työnsi kätensä taksin oven koloon ja naksahtaen taksin takapenkit paljastuivat ja reunasta istumasta löytyi hymyilevä Liisa.

 Puuduttava taksimatka tuntui kestävän useammankin tunnin vaikka oikeasti kesti vain noin vartin.Emilie räväytti taksin oven takanaan kiinni ja kuuli toisella puolella tehtävän samoin. Emilie kiersi haparoivin askelin taksin ja asteli katukiveykselle Liisaa vastaan.

 "Sinä siis olet täällä töissä. Mahtava työ tosiaan" , Emilie naurahti ja Liisa avasi suunsa innostuneeseen suuntaan ja alkoi innoissaan selittää työstään. "Voi kamala minulla on ihan kauhea pomo! Tein kolme päivää putkeen ylitöitä ja en saanu penniäkään lisäpalkkaa. Matti on kukkarossani ikuinen vieras", Liisa harmitteli. "Hei hätää minä voin tarjota", Emilie hymyili kannustavasti takaisin ja kääntyi katselemaan keilahallia.

 "Onhan se aika pieni ja tylsän näköinen ja aika kirkas sisältä mutta ihan kohtuullisen hyvä työpaikka", Liisa myönsi pahoittelevaan sävyyn Emilielle.

 "Hyr, täällä alkaa olla jo aika kylmä, menisimmekö sisälle?" Emilie mutisi kaulahuivin alta minne oli jääkylmän leukansa pujottanut kaulan lämpöön. "Noh, mikä ettei", Liisa virnisti ja hieroskeli käsivarsiaan. "Olinpa tyhmä kun en tajunnut ottaa takkiani mukaan..."

====

 "Jes! Sain taas pallon pussiin", Emilie riemuitsi jo kolmannen kerran peräkkäin. Pöydän toisella puolella Liisa naurahti kannustavasti Emilielle, joka heilutteli tyytyväisenä keppiä kadessään.

 Liisa tallusti toiseen päähän pöytää ja jäi odottamaan Emilien lyöntiä. Hän haukotteli kovaan äänen ja väänsi kasvoilleen valloittavan hymyn, kun Emilie kääntyi vilkaisemaan Liisaa kysyvästi.

"Minulla alkaisi olla jo nälkä, menisimmekö syömään?" Emilie kysyi ja asetteli biljardikepin pöydän sivuun. "Mikäettei, vatsani alkoikin jo valittaa tästä jatkuvasta seisoskelusta", Liisa pyöräytti silmiään.

 "Pöytä kahdelle, kiitos", Emilie ilmoitti vastaanottovirkailijalle ja kätteli tätä. Liisa käveli rennosti heidän ohitseen, katseli hetken ympärilleen ja nuuhkaisi ravintolan tuoksua. "Ei mikään muuttunut vuorokauden aikana, Pamela", Liisa tokaisi nostaessaan kädet lanteilleen. "Totta, ei ruuhkia, hyvin vähän porukkaa liikkeellä", Pamela totesi ja lähti johdattamaan Liisaa ja Emilietä lähimpään pöytään.

"Anne poltti taas hampurilaisen, oli lähellä syttyä koko keittiö palamaan, pomo ei onneksi huomannut, potkuthan se tyttö olisi hankkinut itselleen välittömästi", Pamela kertoi jakaessaan Emilielle ja Liisalle ruokalistat. "Suosittelen ettette tilaa hampurilaista, Anne ei ole siis mikään hyvä tekemään niitä."

 Emilie selasi ruokalistan kahdesti läpi ja päätyi lopulta porsaankyljyksiiin kun taas Liisa valitsin hummerin. Emilie ja Liisa juttelivat kaikesta maan ja taivaan väliltä ja pysähtyivät välillä nauramaan jollekkin satunnaiselle asialle.

 Lopulta tarjoilija saapui noutamaan tilaukset. "Eli porsaankyljys sekä hummeri...Aivan!" tarjoilija ilmoitti ja raapusti listaan tilaukset. "Saako olla muuta?" tarjoilija kyseli pirteästi ja piti listaa koholla. "Ah Joanna, alatkin olla jo aika hyvä", Liisa sanoi tarjoilijalle joka hymyili tekopirteästi. "Hymy huulilla joka hetki, pomo sanoo, jos olen hetkenkin suupielet alaspäin, saan varoituksen, pomo sanoo", Joanna pyöräytti silmiään ja harppoi tarmokkaasti pöydästä keittiölle.

 Emilie vilkaisi keilaajia, jotka keskittyivät kaatamaan jokaisen keilan edestään, joskus huonoinkin tuloksin. Iloinen tunnelma jatkui silti, vaikka epämieluinen vieras asteli arvostelevasti tiirailen keilaajien ohi.

 Rouva Kurjenkaula pysähtyi keilaratojen laidalle. Irvistellen hän kaivoi laukustaan joulusukan, ja jatkoi sen tekemistä. Kiivaasti vilkuillen Rouva Kurjenkaula varmisti ettei kukaan näen hänen touhujaan. Joulusukka oli tunnetusti naisen salaisin tekele.

 Liisa höpötteli innoissaan omiaan Emilielle, joka seurasi kun tarjoilija lähestyi huojuvan tarjottimen kanssa. Liisan puhe taukosi ja hän hymyili Joannalle joka parhaillaan asetteli aterioita Liisan ja Emilien eteen.

 Liisa ahmi ruokansa muutamassa minuutissa kun taas Emilie näytti porsaankyljyksistään pieninä paloina.

 Liisa ketoi innoissaan suunnitteilla olevasta ravintolaremontista, jonka aikana työntekijät menisivät läheiseen kahvilaan tai karaokebaariin töihin. Emilie kuunteli Liisaa tarkkaavasiena kunnes häneen iski sama tunne kuin aamulla. Hänestä tuintui kuin hänen vatsansa olisi heittänyt kuperkeikan. Emilie nousi varovasti pöydästä, ilmoitti Liisalle menevänsä vessaan ja melkein juoksi vessoille.

 Emilien viipyessä jo useamman vartin Liisa asteli vessoille hieman huolestuneena. Emiliellä ei varmasti olisi kaikki kunnossa. "Oletko kunnossa, kaikki hyvin? Olen viettänyt niin kauan täällä että ajattelin tulla tarkistamaan ettet ole pyörtynyt tai mitään sellaista", Liisa sanoi vessakopin oven edessä, missä Emilie oli. Kopista kuului hiljainen mutina. Pian Emilie laahusti ulos kopista väsyneen näköisensä. "Minulla on hiukan huono olo, ja alkaa olla aika myöhä, minun olisi kai aika lähteä kotiin", hän käveli lavuaarille ja pesi kasvonsa.

 

 Emilien ja Lissan kävellessä vessoilta avokeittiön edestä kohti ulko-ovea, keittiölstä päin kuului kimakka karjaisu. "Liisa, heti tänne! Saat siivota keittiön, et ollut eilen töissä", Liisan pomo huudahti. "Minähän kerroin että menen lääkäriin", Liisa yritti puolustella mutta sanoi sitten Emilielle: "Anteeksi, voin saatella sinut ulko-ovelle mutta sitten minun pitää ilmeisesti mennä vielä töihin. Mutta oli mukavaa nähdään taas joskus